Aloin kasvissyöjäksi 15-vuotiaana kohdatessani sikalassa emakoita, jotka eivät pystyneet kääntymään edes ympäri. 17-vuotiaana menin mukaan eläinoikeustoimintaan, ja samalla lautaselta poistuivat myös kananmuna ja maito: ryhdyin vegaaniksi.
Ajatus Saparomäestä syntyi joskus 2000-luvun alussa vieraillessani Englannissa paikallisessa tuotantoeläinten turvakodissa. Siitä idea lähti liikkeelle: halusin konkreettisesti auttaa eläimiä. Ensin piti kuitenkin käydä yliopisto loppuun, sitten vielä käydä töissä ja tienata rahaa. Kaikenlaista muutakin elämä toi eteen.
Vuonna 2011 minulle avautui tilaisuus ryhtyä opiskelemaan eläintenhoitajaksi. Olin kirjoittanut gradun kanojen lajityypillisestä käyttäytymisestä ja eläinsuojelulainsäädännöstä sekä opiskellut muutenkin paljon tuotantoeläinten oloja ja käyttäytymistä. Halusin oppia lisää eläimistä käytännön työssä ennen turvakodin perustamista.
Niinpä aloitin eläintenhoitajakoulun. Heti ensimmäisenä päivänä navetasta astuttuani minun oli pakko tarttua kynään. Oli pakko purkaa ajatuksiani näkemästäni ja kokemastani. Kirjoitin navettojen lisäksi sikaloista, kanalasta, broilerihallista ja lampolasta sekä niiden asukkaista. Näin syntyi Salainen päiväkirja eläintiloilta, josta otettiin toinen painos jo viikko julkaisun jälkeen. Se osoitti, että eläinten oikeudet ja tuotantotilojen olosuhteet todella kiinnostavat ihmisiä.
Nyt on kulunut yli 20 vuotta siitä kun ryhdyin kasvissyöjäksi. Emakoita pidetään edelleen kääntymisen estävissä häkeissä melkein puolet vuodesta. Lisäksi pieniä porsaita silvotaan ilman puudutusta, lehmiä pidetään liikkumattomina useita kuukausia ja broilerit kärsivät jalostussairauksista. Eläimiltä puuttuu yksilönarvo.
Turvakodissa eläimen arvoa ei mitata sillä, kuinka paljon se tuottaa maitoa, kuinka nopeasti sen lihakset kasvavat tai kuinka monta munaa se munii. Turvakodissa eläin saa olla juuri sellainen kuin se on: oma persoonansa, jolla on arvoa omana itsenään.
Turvakodissa ihmiset voivat tutustua muihin eläimiin niiden omassa ympäristössään. Ahtaissa oloissa mikään eläin – ihminen mukaan lukien – ei käyttäydy normaalisti. Kanat nokkivat toisiltaan höyheniä, siat purevat toistensa saparoita. Turvakodissa eläimistä kuoriutuu pikkuhiljaa omia persooniaan, joilla on omanlaisensa luonne.
Olen eläintenhoitajakoulun lisäksi käynyt tutustumassa eri turvakotien toimintaan ja niiden asukkaisiin ympäri Eurooppaa. Olen opiskellut lisää eläinten käyttäytymistä ja esimerkiksi sitä, mitä eläimille täytyy antaa ruuaksi, jotta ne eivät kasva niin nopeasti, että niiden nivelet hajoavat.
Nyt on löytynyt sopiva maatila ja turvakoti perustettiin vuoden 2019 aikana. Emakot pystyvät taas liikkumaan ja kanat kuopsuttelemaan.
–Eveliina Lundqvist | Saparomäen perustaja